Kuhmon Talvi on entistä valoisampi


Perinteisesti vuoden avannut Kuhmon Talvi on siirtynyt helmikuulle ja uudistunut entistäkin monipuolisemmaksi tapahtumaksi. Sunnuntaina 16.2. alkava tapahtuma kestää aina seuraavaan sunnuntaihin 23.2. saakka.

Kansainvälisestikin aktiivinen kuvataiteilija Reetta Gröhn-Soininen tuo puuveistosnäyttelynsä Kuhmo-talon aulaan jo 3.2. Itse festivaali alkaa sunnuntaina 16.2. klo 18. Lavalle nousee sielukas Maria Lund kumppaninaan yhtä hyvin kuhmolaisille kuin argentiinalaisillekin tutut Nueva Quinteto Otra Vez ja Henrik Sandås.

Maanantaina siirrytään Kuhmon kirjastoon, missä Jouni Laaksonen kertoo työstään retkeilyyn keskittyvänä tietokirjailijana kello 18. Tiistaina puolestaan paikkana on Juminkeko, missä on mahdollisuus nähdä Lasse Naukkarisen dokumenttielokuva Ainon ja Kullervon maa samoin klo 18. Molempiin tapahtumiin on vapaa pääsy ja molemmissa paikoissa on samaan aikaan myös omia näyttelyitä.

Keskiviikkona 19.2. klo 18 palataan Kuhmo-talolle, jossa nähdään Maija Palsion koreografian Luonnossa. Kyse on paikallisin voimin toteutetusta koko perheen tanssisadusta, jonka aiheena on luonnon saastuminen. Luontoteema jatkuu, kun Luontokeskus Petolassa nähdään 30-vuotisjuhlaa viettävän Ystävyyden luonnonsuojelualueen valokuvaesitykset torstaina klo 15 ja 18. Esitys on kaksikielinen, venäjänkielinen osuus tulkataan suomeksi. Petolan esityksiin on vapaa pääsy.

Kuhmon Kamarimusiikin talvikonsertista päästään nauttimaan perjantaina 21.2. klo 18.30, kun Kamarimusiikin kvartettiakatemian Seele-kvartetti, kolme Abel-kvartetin jäsentä ja festivaalin taiteellinen johtaja Vladimir Mendelssohn tulkitsevat klassismin ja romantiikan musiikkia.

Lauantaina kanteletaiteilija Eva Alkula esiintyy Musiikkijuhla Sommelon kutsumana Kuhmo-talossa klo 18. Musiikillisia rajoja usein rikkoneelta ja esimerkiksi japanilaiseen musiikkiin perehtyneeltä Alkulalta voi nytkin odottaa ennakkoluulotonta ja raikasta konserttia.

Tapahtumat päättyvät sunnuntaina klo 18 olevaan Kalevan kansanteatterin esitykseen Rakkahus ta kyyhkyset. Vienankarjalan kielellä esitettävä näytelmä pohjaa tunnettuun neuvostoliittolaiseen elokuvaan ja sen tuo Kuhmoon Juminkeko.

Näiden tapahtumien ohessa Kuhmon Talvessa on mahdollisuus osallistua Kalevalan juhlatakomon järjestämiin ohjattuihin ulkoaktiviteetteihin. Tarjolla on mm. hiihto-, pilkki- ja lumikenkäretkiä. Lisäksi Nivan kyläyhdistys koristaa Kuhmo-talon piha-aluetta jäälyhdyin, joilla he ovat jo useamman vuoden ajan tuoneet valoa omaan kyläänsä.

Tarkemmat tiedot, lipunmyyntilinkit ja esittelyt ovat kotisivuilla kuhmontalvi.fi