Kuhmo-talon toimitusjohtajaksi on valittu Anu Varis


Kuhmo-talon toimitusjohtajaksi 1.7.2024 alkaen on valittu Anu Varis.

Kuhmo-talon hallitus oli valinnassaan yksimielinen. Anu Varis on taustaltaan erityisesti myynnin ja markkinoinnin osaaja, jonka työstä on varmasti hyötyä sekä Kuhmo-talolle että Kuhmolle laajemminkin. Lisäksi hän on pätevöitynyt monin tavoin esimerkiksi henkilöstöhallinnon tehtävissä.

Nykyinen toimitusjohtaja Mikko Nortela siirtyy Salon kaupungin kulttuuripäälliköksi.

Kuhmo-talon uudeksi toimitusjohtajaksi valittu Anu Varis siirtyy tehtävään turkulaisen ohjelmistotalo BeanBakersin henkilöstöjohtajan tehtävästä. Variksella on erityisen monipuolinen kokemus tapahtumateollisuudesta ja matkailualalta. Hän on työskennellyt muun muassa tapahtumamarkkinointitoimisto Lataamolla, Muumimaailmassa sekä tapahtumatalo Logomon markkinointipäällikkönä.

– Haluan kiittää Kuhmo-talon hallitusta valinnastani, olen todella kiitollinen, että pääsen luotsaamaan Suomen parasta kulttuurin ja ihmisten kohtaamispaikkaa. Myös Kuhmo on jo lumonnut minut upealla luonnolla ja ihmisten ystävällisyydellä ja avuliaisuudella., sanoo Anu Varis.

– Hauska sattuma, että meillä Anun kanssa toteutuu tällainen vaihto maakuntien välillä. Kuhmo on opettanut ja kasvattanut entistä laajemmin tapahtumatuotannon ja myös talotekniikan asioihin. Näitä tulen tarvitsemaan myös Salossa – ja yhteys Kuhmoonkin pysyy sekä kamarimusiikin että ystävien kautta varmasti elossa, kertoo Mikko Nortela.

Vastuu Kuhmo-talon käytännön asioista siirtyy Anu Varikselle perehdytysjakson jälkeen elokuun alussa.