Kuhmon Talven juhlavuosi


Kymmenettä kertaa järjestettävä Kuhmon Talvi tuo valoa ja elämää kaamoksen keskelle.

Muualla valitettavan kulttuurityhjiön synnyttävä vuodenvaihde on Kuhmossa jälleen monipuolisten kulttuuritapahtumien juhlaa. Monipuolinen ohjelma ulottuu kuvataiteista musiikkiin ja tanssiin, tyylit vaihtelevat kansanperinteestä nykytaiteeseen ja klassismiin. Kuhmon aktiivisten kulttuuritoimijoiden yhdistäessä voimansa saadaan jälleen kerran kokoon kattava, kiinnostava kulttuurijuhla.

Tapahtuma alkaa Sinfonietta Lentuan konsertilla 1.1. klo 18. Kapellimestari Jukka-Pekka Kuusela ja Helsingin juhlaviikoilla säväyttänyt kuhmolaislähtöinen klarinetisti Lauri Sallinen ilottelevat uudenvuoden tunnelmissa Kuhmo-talon upeassa salissa. Sibeliuksen ja Tshaikovskin sävelten lisäksi ohjelmassa on Lauri Sallisen Kuplivia valsseja ja muita herkkupaloja.

Tiistaina suomussalmelainen erä- ja luontokuvaaja Hannu Huttu esittelee teoksiaan kahdessa Luontokeskus Petolan tilaisuudessa otsikolla Hirveästi hirvie ja muutamie muitahi metän elukoeta. Luvassa on kopterikuvia ja -videota hirvistä, hetkiä karhunpesältä sekä kuvia sudenpennuista, näädistä ja paljon muuta. Hutun luontokuvaillat alkavat klo 15 ja 18.

Keskiviikkona Kuhmo-talossa vierailee koreografi Jarkko Mandelinin erittäin korkeatasoinen tanssiryhmä Kinetic Orchestra ja heidän vaikuttava teoksensa Animals. Vuonna 2009 perustettu helsinkiläinen ryhmä on tunnettu vahvasta ensemble-ajattelusta ja liikkeellisesti äärimmäisyyksiin pyrkivistä teoksista. Tanssin illan toisena esiintyjänä on Maija Palsion ohjaamia lapsia ja nuoria MyDance-ryhmästä. MyDance on kuhmolainen taiteen perusopetusta antava tanssikoulu, jonka esityksillä on Kuhmossa laaja ihailijakunta.

Perjantaina juhlitaan kahden tilaisuuden voimin. Kello 17.30 Juminkeossa avataan Aune Riihosen retrospektiivinen näyttely Kirjokannesta kipinä. Tämä 90-vuotias kuhmolainen taiteilija on vuosikymmeniä kuvittanut Kalevalaa tekstiilitaiteen ja luonnonmateriaaleista tehtyjen veistosten keinoin. Tutuimpien Kalevalan sankareiden lisäksi hän on antanut kuvallisen hahmon monille luonnottarille ja muille myyttisille hahmoille. Näyttely on avoinna 23.3. saakka.

Heti avajaisten jälkeen, klo 19, saamme tervehdyksen kesästä. Kuhmon Kamarimusiikin talvikonsertissa festivaalin taiteellinen johtaja Vladimir Mendelssohn ja Borea-kvartetti yhdistävät voimansa. Borea-kvartetti on vuonna 2010 perustettu nuorten taitajien ryhmä, joka on opiskellut kansainvälisten huippujen kanssa. Keväällä 2017 Kuhmon Kamarimusiikki kiinnitti Borean residenssikvartetikseen. Konsertin ohjelmassa kuullaan Joseph Haydnin ja Leoš Janáčekin kvartettoja sekä Ludwig van Beethovenin Jousikvintetto Es-duuri op. 4.

Lauantaina kuullaan maistiaisia toisesta Kuhmon suuresta kesätapahtumasta, kun Musiikkijuhla Sommelo järjestää Lauantaitanssit Kuhmo-talossa. Kansanmusiikkijuhlan hengessä perinteisiin tansseihin liitetään mm. pikakurssit sottiisin ja kehruuvalssin askeliin. Muusikkoina Kajaanin harmonikkakerhon pelimanniryhmä sekä kuhmolaisia vieraita.

Kuhmon talven tapahtumat päättyvät sunnuntaina klo 15 Kuhmo-taloon. Päätöskonsertin solistiksi saadaan Neljä Ruusua-yhtyeen laulaja-kitaristi Ilkka Alanko. Jousilla vahvistettua Kuhmo big bandia johtaa arvostettu pasunisti ja big band-kapellimestari Petri Juutilainen. Vierailevana kitaristina orkesterissa soittaa Suomen kitaristihuippuihin kuuluva Tuomas Wäinölä. Konsertissa kuullaan Neljä Ruusua-yhtyeen hittejä upeina ison orkesterin sovituksina.

Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Juminkeko, Kuhmo-talo, Kuhmon Kamarimusiikki, Kuhmon kaupungin kulttuuritoimi, Luontokeskus Petola ja Musiikkijuhla Sommelo.

Lipunmyynti Kuhmo-talolla ja www.lipputoimisto.fi. Lisätietoja osoitteesta http://www.kuhmowinter.fi ja Kuhmo-talolta, p. 08 6155 5451.