Kuhmo-talon uudet palveluajat


Avaamme oviamme rajoitetusti kesäkuun alusta alkaen.

Kuhmo-talo valmistautuu koronan aiheuttamien rajoitusten vähittäiseen purkuun.

Avaamme ovemme 3.6. alkaen niin, että yleisö pääsee aulatiloihimme keskiviikkoisin, torstaisin ja perjantaisin kello 13-16. Juhannusaattona olemme kuitenkin kiinni.

Talon ollessa auki yleisö pääsee katsomaan Stefan Bremerin valokuvia menneiltä vuosilta. Lipunmyynti palvelee aulan lipunmyyntikioskissa. Pienten ryhmien saliesittelyt ovat myös mahdollisia. Muina aikoina lipunmyynti palvelee puhelimitse numerossa 08 6155 5451, Lippupisteen maksullisessa palvelunumerossa 0600 900 900 ja Lippupisteen nettikaupassa.

Kesämuusikoiden konsertit pyritään aloittamaan maanantaina 29.6. Aikataulu ja esiintymispaikka voivat muuttua viranomaisten ohjeiden mukaan. Alustavasti Kuhmo-talo olisi heinäkuussa auki arkisin ja konsertit pyritään järjestämään arkisin kello 14. Myös Suomi soi -tapahtumien valmistelu on käynnissä ja niitä suunnitellaan heinäkuulle. Kahvila Juttuan palvelut ovat ohjeiden mukaan käytettävissä viimeistään heinäkuussa.

Koronaepidemian vuoksi toivomme yleisöltä erityistä varovaisuutta. Kaikkien hengitystieoireisten toivotaan pysyvän kotona. Käsihygieniaan tulee kiinnittää erityistä huomiota. Kaikkein paras keino on pestä kädet vedellä ja saippualla, sillä käsidesi ei poista likaa eikä desinfioi lian alla olevia alueita. Käsidesiä on saatavissa sekä yleisövessoissamme että lipunmyyntipisteessä.

Erityistoiveenamme on, että asiakkaat rekisteröityisivät joka kerta taloon saapuessaan lipunmyyntipisteessä. Rekisteröityminen ei ole pakollista. Jos joku asiakkaistamme osoittautuu koronaviruksen kantajaksi, niin nimi- ja puhelintietoja kaivataan altistuneiden henkilöiden jäljittämisessä. Jäljitystyön tekevät sosiaali- ja terveysviranomaisten ohjeistamat henkilöt eikä rekisteriä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen. Yksittäisen päivän tiedot myös tuhotaan määräajan päätyttyä.

Keväinen Kuhmo-talo