Ihmisen ja Kosmoksen teemana ”hyvinvointi”


Lauantaina 17.3. järjestettävä Ihminen ja Kosmos keskittyy tänä keväänä hyvinvointiin.

”Hyvinvointi” – lauantaina 17.3. järjestettävän tapahtumamme teemasana elää ajassa ja nettiklikeissämme, mutta mitä sillä oikein tarkoitetaan? Jo 23. Kuhmo-talossa järjestettävä Ihminen ja Kosmos pohtii asiaa vähän erilaisesta lähestymiskulmasta.

Keskustelevan kulttuuritapahtuman yksi lähtökohta on luonnollisesti kulttuurinen hyvinvointi. Mikä vaikuttaa muusikon hyvinvointiin? Vaikuttaako musiikki kuulijan hyvinvointiin? Kuhmossa on asiasta vankat mielipiteet, perusteluja pääsee kuulemaan esimerkiksi muusikko Minna Pensolan puheeksi ja musiikiksi tulkitsemina versioina. Muusikko ja Itä-Suomen hyvinvointivoimalan kehitysjohtaja Eeva Mäkinen puolestaan kertoo siitä retoriikasta ja työstä, johon muusikon on paneuduttava toimiakseen sosiaali- ja terveyssektorilla.

Tuo on siis luonnollinen lähtökohtamme, mutta hyvinvointiin kuuluu aina myös itsensä haastaminen. Järjestäjinä olemme haastaneet näkökulmiamme ja saaneet tieteen puolelta kiinnostavia puhujia. Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Jukka Vuori puhuu työhyvinvoinnista, eikä hän karta puheenvuorossaan tarttumista ajankohtaisiin aiheisiin. Ulkopolitiikka-lehden tutkimuspäällikkö Joonas Pörsti lähestyy asiaa propagandan ja nettivaikuttamisen kautta: mitä vaikutusta näillä on turvallisuudentunteelle, demokratialle ja ehdottomasti myös hyvinvoinnillemme?

Hieman erilaista vaikuttamista on käyty toisaalla. Yliopistotutkija, VTT, Anu Katainen on tutkinut nuorison alkoholinkäyttöön vaikuttavaa keskustelua. Kyse ei ole vain fyysisestä hyvinvoinnista ja terveysuhista vaan myös yhteiskunnallisesta syrjäytymisvaarasta, jonka eri osa-alueisiin on tartuttava meidän kaikkien hyvinvoinnin vuoksi. Siitä syystä myös Kainuun Sanomien päätoimittaja Markus Pirttijoki on hyvinvoinnin äärellä puhuessaan talouden vaikutuksista elämäämme. Luennot alkavat klo 10 ja päättyvät klo 16.30.

Aihe on siis laaja ja haastava. Vuonna 2018 toteutamme tapahtuman uuden taustayhteisön kanssa. Samalla olemme päätyneet yksipäiväiseen tapahtumaan, joten kuulijoiden hyvinvoinnin vuoksi olemme jättäneet vielä useita aspekteja käsittelymme ulkopuolelle. Epäilemättä niitä nousee esille yleisökeskustelussa.

Yksi asia, josta emme koskaan luovu, on laadukas musiikki. Jo mainitun viulisti Minna Pensolan lisäksi kuulemme Antti Tikkasen (viulu ja alttoviulu) ja Sergey Malovin (viulu ja violoncello da spalla) soittoa erilaisissa kombinaatioissa.  Kaksi musiikkituokiota rytmittää päivää ja tapahtuma päättyy kolmikon konserttiin. Vanhaan tapaan klo 19 alkava konsertti on pääsymaksullinen tilaisuus, muun ohjelman voimme yhteistyökumppaneittemme avulla tarjota ilmaiseksi.

Kiitoksen ansaitsevia kumppaneitamme ovat tällä kertaa Suomen Akatemia, Ulkopoliittinen Instituutti, Kainuun Sanomat, Kainuun Liitto, Kuhmon Osuuspankki, Kuhmolainen ja Kuhmon kaupunki. Tapahtuman työrukkasina ovat Kuhmo-talo ja Kuhmon Kamarimusiikki. Vastuullinen järjestäjä on Pro Kuhmo.

 

Lisätiedot ja kuvapyynnöt: ohjelmasihteeri Mikko Nortela
mikko.nortela(@)kuhmo.fi, 08 6155 5450