Ihminen ja Kosmos

Keskusteleva kulttuuritapahtuma Kuhmon kevättalvessa

Ihminen ja Kosmos oli keskusteleva kulttuuritapahtuma, joka järjestettiin vuosina 1996 – 2018. Tapahtuma kokosi yhteen erityisesti tiedemiehiä ja taiteilijoita keskustelemaan ihmiskunnalle ja maailmalle tärkeistä kysymyksistä. Mukana oli tietysti myös musiikkia. Tapahtuma järjestettiin pitkään yhteistyössä Suomen Akatemian kanssa, muitakin merkittäviä toimijoita saatiin mukaan lyhyemmillä sopimuksilla.  Runsaan musiikkitarjonnan suunnitteli Kuhmon Kamarimusiikin taiteellinen johtaja Vladimir Mendelssohn.

Vuonna 2018 joudumme uuteen tilanteeseen Suomen Akatemian jättäydyttyä yhteistyöstä. Vuoden 2019 suunnitelmat olivat jo melko pitkällä mutta muuttuvissa tilanteissa jouduimme peruuttamaan tapahtuman.