Tiistain ukkoskuurosta merkittävät vahingot Kuhmo-talossa


Tiistaina 23.6. alle tunnin kestänyt ukkoskuuro osui Kuhmo-talon päälle erittäin hankalaan aikaan. Lentua-salin katolla tehtiin vesikaton remonttia, jonka takia noin neljännes katosta oli suojaamatta ukkospilven ilmaantuessa. Vajaassa tunnissa Lentua-saliin, tanssistudioon ja tanssistudion käytävään valui useita satoja litroja vettä. Kuhmon pelastuslaitos osallistui katon ja salin kuivaukseen.

Juuri nyt talossa odotetaan tarkempaa vahinkokartoitusta, johon päästään torstain ja perjantain aikana. Ulkokatto on tiistaina korjattu vettä pitävään kuntoon ja talon sisäpuolella on keskitytty lisävahinkojen torjuntaan. Kuhmo-talossa on normaalin vakuutuksen lisäksi ollut voimassa remontin aikainen ylimääräinen riskivakuutus, myös kattoremonttia tekevä Pohjolan Euro-Kate Oy on vakuuttanut työmaan.

Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että Lentua-salin lattia on ainakin osittain uusittava. Seinärakenteet ja talon tekniikka vaativat lisätutkimuksia, mutta Lentua-salin lisäksi tanssistudio ja sen käytävä ovat pois käytöstä toistaiseksi. Sen sijaan Kuhmo-talon aula, Kahvio Juttua ja musiikkiopiston tilat sekä Pajakka-sali ovat käytettävissä. Myös talon arvokkaat flyygelit säilyivät ilman näkyviä vaurioita.

Vahingon vaikutuksia syksyn tapahtumiin ei vielä kyetä arvioimaan. Kesämuusikkokausi alkaa kahvion tiloissa maanantaina suunnitellusti mutta kesän festivaalit on jo aiemmin päätetty perua tältä kesältä koronaepidemian vuoksi.